Skip to content

SC Zulimanit vs. AFC Keltik 5-2 (3-0) 28.9.2017

Keltik matkusti syysiltojen pimetessä kauden päätösottelussa SC Zulimanien vieraaksi Litmasen tekonurmelle. Ottelu pelattiin viileässä säässä, mutta upeassa iltavalaistuksessa. Keltik sai raavittua reissulle 14 pelaajaa ja varsin vahvan ryhmän. Pitkä matka ja lupaus oluesta jokaiselle maalintekijälle tai ottelun jälkeiset Pitkälahden ABC:n burgeri ajatukset varmaan olivat sekoittaneet keltik joukkueen pään, sillä ottelun ensimmäinen jakso oli huonointa peliä koko jatkosarjassa ja tehtiin kollektiivisesti paljon virheitä ja harhasyöttöjä.
Peli alkoi Zulujen pitäessä palloa ja pyörittäessä peliä. Vain 9 minuuttia oli pelattu, kun palloa ei saatu pelattua oman rankkualueen lähellä omille, vaan pallo ajautui kuudentoista ulkopuolella, josta Zulupelaaja laittoi hallitun sijoituksen alanurkkaan jättäen maalivahdin ilman mahdollisuuksia. Toinen kotijoukkueen maali näki päivänvalonsa 16 minuutin kohdalla. Vastustaja nousi laidasta ja laittoi hyvän syötön maatapitkin pilkulle josta hallittu jatko maaliin. Karmea merkkausvirhe toppari Utriaiselta. Tästä Keltik alkoi vihdoinkin hieman sisuuntua ja paikkoja alkoi muodostumaan myös vierasjoukkueelle eikä kotijoukkue päässyt enää vaarallisille paikoille. Lukuisia puolittaisia paikkoja ja käväisi pallo jo tolpassakin. Zulut kaatoi vielä kylmää vettä juuri ennen taukoa pelikellon näyttäessä 44 minuuttia. Kulman jälkitilanteesta purun jälkeen zulun pelaaja nappasi pallon nätisti haltuun ja todella hyvä kaukolaukaus kaukaa boksin ulkopuolelta ei jättänyt maalivahdille mahdollisuuksia. Upea veto ja peli 3-0 kun mentiin tauolle Tauolla pyrittiin saamaan pakka kasaan ja uskoa omaan tekemiseen ja parantaa peliä toisella jaksolla. Toinen jakso olikin enemmän Keltikin ja paikkoja saatiin lukuisia joista olisi pitänyt sisään laittaa. Keltikin painostaessa toisella jaksolla iski kuitenkin ensin Zulut. Keltikin Maalivahti antoi karmaisevan harhasyötön vaparista suoraan Zulu hyökkääjälle, joka syötti vapaana olleelle toiselle hyökille, joka ampui maanuoliaisen, joka kimposi helpohkosti maalivahdin kautta sisään. Hetki tämän jälkeen Zulut iski vielä kertaalleen vastahyökkäyksestä kun laidasta noussut laituri keskitti boksiin, jossa toppari Utriainen missasi helpon purkupuskun pallon vain hipoessa hiuksia ja pallo ajautui vastustajan hyökkääjälle, joka tökkäsi pelivälineen reppuun. Tämä tilanne kruunasi #83 kauden huonoimman suorituksen. Peli hämmentävästi jo 5-0. Keltik jatkoi painamistaan ja vastustaja näytti antavan hieman siimaa ottaen jalkaa kaasulta. Tämä oli virhe, sillä tästä vierasjoukkue sisuuntui entistä enemmän ja laittoi kaikki peliin. Laiturina oivan pelin pelannut Jesse Varvemaa täräytti kavennuksen 5-1, jonka jälkeen sama mies pamautti upean vedon ylärimaan. Keskikentän taituri Vladi pamautti myös aivan mielettömän volleyn suoraan keskityksestä rimaan. Riku Rantala pamautti vielä 85 minuutilla kavennuksen 5-2. Tämä jäi pelin tulokseksi Keltik joukkueen pettymykseksi. Omien tyhmien virheiden minimoinnilla olisi ottelusta ollut kotiinviemiseksi piste tai jopa koko pottikin. Ylöspäin peli oli kuitenkin ajoittain positiivisen näköistä. Kokonaisuudessaan kausi oli positiivisinta ja parasta Keltik ryhmää useaan vuoteen ja koko kauden on ollut todella kova tekemisen meininki siitäkin huolimatta, että joukkueelta puuttuu varsinainen valmentaja. Jatkosarjassa pystyimme haastamaan jokaisen joukkueen ja kaikki pelit olisivat olleet voitettavissa huolellisemmalla puolustamisella. Alkusarjan pistesaldoon joukkue on todella pettynyt ja tämä pyritään korjaamaan ensi kaudella. Joukkue sai kaudelle hyviä uusia vahvistuksia ja treeni-intoisia yksilöitä ja tästä on hyvä lähteä seuraaviin kausiin. Joukkueemme harjoittelee vielä muutaman viikon ulkona, ennen pientä taukoa, jonka jälkeen marraskuussa harjoitukset ja pelit jatkuvat futsalin merkeissä ainakin. Jos kiinnostaa tulla tutustumaan ensi kautta silmällä pitäen, niin harjoitukset ovat maanantaina 20.45 ja keskiviikkona 20.40 mehtimäen tekonurmella. Talvitauon/Preseasonin aikana Keltik ryhmä lähtee hakemaan vahvistuksia rinkiinsä ja tärkein vahvistettava asia on valmentajan naaraaminen ja haastaminen oikeasti neloseen noususta. -Janne #83